Retkeiltiin kesällä mm. Hollannissa ja poikettiin matkalla varta vasten Groningenissa, koska luin, että siellä on sarjakuvamuseo, Stripmuseum. Kuulemma hyvä sellainen. Ja näin todella oli! Pysyvä näyttely oli erittäin laaja, huolella pystytetty ja kiinnostava. Samoin vaihtuvat näyttelyt, joita vierailuni aikana oli peräti viisi. Suurin osa taiteilijoista oli kuitenkin minulle tuntemattomia ja ainoa mitä jäin kaipaamaan oli info englanniksi.
Juttelin lähtiessäni henkilökunnan kanssa ja oli ikävä kuulla, että museo joutuu pian muuttamaan huomattavasti pienempiin tiloihin, jolloin näyttelyä karsitaan kovalla kädellä ja nykyinen henkilökunta irtisanotaan. Uudesta museosta tulee sarjakuva- ja pelimuseo.
Tässä kuitenkin kuvia ja fiiliksiä museosta tältä kesältä. Pahoittelen laatua, kännykällä otettu…
Museon kartta:
Muutama yleisnäkymä:
Yksi vaihtuvista näyttelyistä esitteli sarjakuvia, joita voi lukea kahdesta suunnasta.
Myös epätavallisen muotoisia sarjakuvia oli runsaasti esillä. Tässä yksi:
Museossa oli valtavat määrät hollantilaisia sarjakuvia, mm. seinällinen pienlehtiä:
Välillä esiteltiin työvaiheita ja piirtäjien työympäristöjä:
Mukaan oli saatu myös originaaleja ajalta ennen digitaalista työnkulkua.
Ja upeita luonnoksia
Muutamassa kohdassa sai itsekin osallistua, tässä mun kontribuutio kun sai keksiä paikallisille sarjakuvasankareille repliikit:
Museon yläkerrassa pidetään sarjispajoja ja seinillä oli paljon lasten ja nuorten teoksia. Tämä riemastutti erityisesti.
Näyttelyä kiertäessä heräsi ajatus, että kukahan tällaisen museon perustaisi meillä? Materiaaliahan riittäisi. 🙂
1 Comment
Ottamasi kuvat oikein kivoja. Pitääpä googlella kääntää mitä ”HiHi Mallero” on hollaniksi. Serkkuni meni aikoinaan Hollantiin Ateneumia vastaavaan taideoppilaitokseen ja asuu edelleenkin Groningenissa. Hänen teoksiaan ja kait lauluesityksiäkin voi katsoa sivulta:
https://www.google.com/search?q=Marjatta+RantaIso&tbm=isch&source=univ&client=firefox-b&sa=X&ved=2ahUKEwjgyIqi-onhAhWpwsQBHUdMB6AQsAR6BAgAEAE&biw=1240&bih=866
Serkkuni nimi o Marjatta Ranta-Iso, alias Marjatta Peuhkurinen